Pokerus the coastal town

~ Valinta on sinun ~
 
PääsivuFAQKalenteriHakuKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätRekisteröidyKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Cecilia - Xatu

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Arius
Hahmohyväksyjä


Viestien lukumäärä : 2897
Join date : 24.09.2010
Ikä : 18
Paikkakunta : Espoo

ViestiAihe: Cecilia - Xatu   To Loka 18, 2012 4:44 pm

Pokemon: Xatu
Tyyppi: Psyykkinen/Lento
Nimi: Cecilia
Ikä: 23
Sukupuoli: Naaras
Jengi: Ei ole.

Ulkonäkö:
Cecilia on pituudeltaan noin puolitoista metriä ja hän painaa 16 kilogrammaa. Naaras on ruumiinrakenteeltaan hiukan pulskahko, mutta jalat ovat kuitenkin voimakkaan näköiset. Nokka on lyhyt ja sen päät kaartuvat hiukan alaspäin. Siivet eivät näytä kovinkaan vahvoilta, vaan enemmänkin ohuilta läpysköiltä. Cecilian takaraivossa kiinni oleva pitkän sulan pää kaartuu pienelle, kiemuraiselle ympyrälle. Tuo ”ympyrä” on myös väritykseltään hiukan vaaleampi kuin loput punaisesta sulasta.
Cecilian väritys on normaali Xatulle. Pääväri on tietysti vihreä. Linnun kaulalla on mustaa väriä, joka muodostaa piikikkään kuvioinnin naaraan kaulalle. Kaulan alapuolella on kaksi punaista, silmää muistuttavaa kuviota. Kuvioinnin alla on vielä hiukan lisää mustaa väriä, joka jatkuu ohuena viivana aina jalkoihin asti. Tämä osa on kuitenkin usein peitetty valkoisilla siivillä, joissa on ylhäällä kuviointina punakeltainen suorakulmio ja aivan siipien leveissä kärjissä kaksi raitaa, joiden väreinä toimivat punainen ja musta. Cecilian kyljissä on kaksi keltaista raitaa.
Naaraan erikoisin piirre on varmasti silmät, jotka eivät muiden Xatujen tapaan ole suuret ja kaukaa katsottuna sumuiselta vaikuttavat. Cecilian silmät ovat pyöreähköt ja väriltään tummansiniset. Silmissä ei näy minkäänlaista sumuisuutta, vaan ne ovat aivan terävät ja valppaat.

Luonne:
Cecilia saattaa vaikuttaa kylmältä ja etäiseltä tuntematton silmiin tämän nähdessä Xatun vakavan ja keskittyneen ilmeen aivan ensimmäistä kertaa. Naaraan katse tuntuu osuvan suoraan mieleen ja sydämeen tämän tarkastellessa tulijaa valppaasti päätelläkseen, kannattaako tähän tuntemattomaan tutustua. Se on kuitenkin aivan normaalia varautuneisuutta Cecilialle. Naaras ei luota yhteenkään pokémoniin hiukkaakaan, ennen kuin on tutkinut tämän ilmeitä ja eleitä mahdollisimman tarkkaavaisesti. Jos toinen vaikuttaa jotenkin epämiellyttävältä, Cecilia perääntyy heti.
Vaikka joku ei vaikuttaisikaan mitenkään epäilyttävältä, Cecilia ei silti aio aloittaa keskustelua kenenkään kanssa, jos ei ole pakko. Naaras on hyvin ujo ja pelkää sanovansa jotakin väärää, jos ryhtyy juttelemaan tuntemattomien kanssa. Perheenjäsentensä ja ystäviensä kanssa Cecilian on helpompi puhua, sillä nämä eivät naaraan mielestä tuomitse häntä, vaikka hän sanoisikin vahingossa pahasti. Xatu kuitenkin koettaa edes viestittää eleillään mukavalta vaikuttaville tuntemattomillekin, että hän ei tahdo mitään pahaa eikä varsinkaan tahdo loukata heitä.
Cecilia viihtyy parhaiten yksikseen, jolloin hän saa mietiskellä rauhassa omaa elämäänsä ja siihen liittyviä ongelmia, jotta hän sitten voisi helposti ratkaista ne sopivan paikan tullen. Joskus Xatu koettaa keksiä ratkaisuja muidenkin ongelmiin, mutta ei usein onnistu siinä, sillä hän ei osaa eläytyä muiden pokémonien elämään kovinkaan hyvin. Naaras koettaa silti neuvoa pulassa olevia parhaansa mukaan, jos saa jonkin hyvän idean.
Cecilia suhtautuu jengien jäseniin kunnioittavasti, koska ei tahdo ongelmia näiden kanssa. Naaras yrittää näyttää arvostusta varsinkin vahvoille pokémoneille, jotta nämä eivät satuttaisi Xatua tulevaisuudessakaan. Cecilia pelkää kipua yli kaiken ja välttelee tuota tunnetta aina siihen asti, kunnes se on aivan pakko tuntea. Xatu itse ei tahdo liittyä jengiin, koska hän ei tahdo joutua minkäänlaisiin tehtäviin, joissa häntä voitaisiin satuttaa. Naaras pelkää myös pimeää ja koettaakin pysytellä yöaikaan ihmisten rakennusten lähettyvillä, jotta näkisi edes jonkunlaista valoa koko ajan.
Cecilialla ei ole juuri minkäänlaista huumorintajua, joten vitsit ja kepposet menevät helposti naaraalta pahasti ohi. Tuolta ei yleensä irtoa edes pientä virnettä koristamaan naamataulua, ellei se varmasti piristä pokémonia, joka on kertonut hauskan jutun tai tehnyt jotakin pöhköä. Silloinkin se on yleensä varsin kireä hymy eikä näytä ollenkaan aidolta, vaikka Cecilia kuinka yrittäisi tehdä siitä iloisen ja huvittuneen ilmeen.
Cecilia ei ole mikään helpoin kohde tutustumiselle ja ystävystymiselle, mutta jos tarpeeksi yrittää, niin kyllä Xatu vihdoin lämpenee uudelle tuttavuudelle. Naaras ei kuitenkaan todennäköisesti tule koskaan täydellisesti luottamaan tähän ystävään, ellei hän tee jotakin todella ansaitakseen Cecilian luottamuksen.

Menneisyys:
”Katso, Altaira. Pienokainen kuoriutuu vihdoin. Vaikka varmasti jo tiesitkin sen.”
”Toru, kultaseni, tiesin milloin tämä tapahtuisi jo ennen kuin tapasin sinut.”

Pienen pokémonmunan kuori raksahti äänekkäästi rikki ja sen sisältä pilkisti pieni Natu, joka vinkaisi kuuluvasti ja avasi nokkansa aivan ammolleen. Vastasyntynyt naaras avasi silmiään ja vilkuili ympärilleen tuossa hämärässä, luolan kaltaisessa muodostumassa erään kallion seinässä. Pian naaras huomasi vanhempansa; laihan Xatu-naaraan ja Noctowl-uroksen, jotka katselivat tytärtään uteliaina. Xatu siirtyi tyttärensä vierelle ja poimi tämän lämpimään syliinsä, tuudittaen tätä saadakseen naaraan taas uneen. ”Altaira, mikä hänen nimekseen tulee?” Noctowl kysyi Xatulta, jolla näytti olevan jo sopiva nimi valmiina.
”Olkoon hänen nimensä Cecilia.”, Xatu kuiskasi, juuri ennen kuin Cecilia nukahti.
Cecilian ensimmäiset kuukaudet sujuivat rauhallisesti tämän vanhempien opettaessa hänelle uusia asioita ja Natun nyt muutenkin kasvaessa isommaksi ja vahvemmaksi. Naaras oli nopea oppimaan ja sai lisää tietoa joka päivä. Altaira ja Toru olivat tyytyväisiä tyttäreensä, joka tahtoi kovasti miellyttää vanhempiaan ja kasvaa isommaksi.
Vuodet kuluivat nopeasti Torun opettaessa Cecilialle helppoja hyökkäyksiä ja ruoan etsimistä. Altaira taas opetti tyttärelleen kaikenlaisia perustietoja, joita pienen Natun oli hyödyllistä tietää. Ceciliaa myös vietiin metsään ja niityille tapaamaan muita pokémoneja. Naaras sai monia ystäviä ja kävi leikkimässä heidän kanssaan aina kuin vain ehti.
Kaksitoista vuotta täytettyään Cecilia heräsi eräänä kirkkaana yönä huomatakseen, että hänen äitinsä ei ollut missään lähettyvillä. Vain Toru-isä nukkui hänen vierellään, vaikka Noctowlit olivatkin yöeläimiä. Isä nyt vain oli väsynyt oltuaan hereillä koko päivän. Natu ei kuitenkaan ajatellut sitä, vaan äitiään. Naaras huolestui heti ja kipitti heidän kotinsa suuaukolle, huomatakseen Altairan istumassa hiukan ylempänä tuolla kalliolla ja tuijottamassa kuuta. Pieni lintu kiipesi nopeasti Xatun lähelle ja katseli tätä muutaman metrin päästä. Lopulta uteliaisuus kuitenkin otti vallan ja naaras hiipi äitinsä vierelle.
”Äiti kulta, mitä sinä teet?” Cecilia kysyi herttaisella äänellä ja katseli Xatua viaton ilme kasvoillaan. Altaira säpsähti selkeästi ja vilkaisi sitten valppaana tyttäreensä, hymyillen sitten hiukan. ”Cecilia, sinä säikäytit minut!” hän nauroi ja asetti siipensä Natun ympärille, jotta tämä ei palelisi. Altaira vilkaisi vielä nopeasti kuuta, ennen kuin käänsi katseensa taas Ceciliaan.
”Minä katselin tulevaisuutta. Xatuilla on kyky tutkia sekä menneisyyttä, että tulevaisuutta. Tahdoin vain tietää, näyttääkö tulevaisuutemme hyvältä, ja.. no, näkymä on hiukan epäselvä tänään, joten en saanut selville mitään.”, Altaira henkäisi ja vilkuili taivaalle hermostuneesti. Epäselvyys ei selvästikään ollut mikään yleinen asia, joten Xatu oli hiukan hämmentynyt. Cecilia vilkuili äitiään epäileväisesti. ”Et kai puijaa? Miksen minä voi nähdä tulevaisuutta?” naaras kysyi hiljaa.
”Koska olet vasta pieni Natu. Kykysi eivät ole vielä tarpeeksi kehittyneet, jotta voisit tehdä niin. Mutta älä huoli, kyllä sinäkin voit joskus vielä katsella tulevaisuutta ja menneisyyttä niin paljon kuin tahdot.”, Xatu naurahti iloisesti ja nousi sitten varovaisesti jaloilleen. ”Mutta nyt meidän olisi parasta mennä nukkumaan. Enköhän taas huomenna näe, mitä tulee tapahtumaan.”
Seuraavana aamuna Cecilia heräsi aikaisin ja herätteli äitiään sanoakseen, että hän tahtoi mennä leikkimään ystäviensä kanssa. Xatu mumisi myöntävän vastauksen, joten naaras hyppeli pois kotoaan ja kohti metsää, jossa hän tapasi ystävänsä Bianca-Chatotin. Kaksikko leikki hetken, mutta he pysähtyivät pian suuren puun juurelle juttelemaan.
”Eilen illalla äitini sanoi, että Xatut voivat nähdä tulevaisuuden. Minäkin tahdon olla Xatu.”, Cecilia kertoili. Bianca katseli ystäväänsä uteliaasti. ”Sitten sinun pitää harjoitella tosi kovasti, että kehityt äkkiä! Minäkin tahdon tietää, millaista tulevaisuudessa on!” Bianca nauroi innoissaan ja näytti uppoavan hetkeksi ajatuksiinsa. Molemmat naaraat todella tahtoivat tietää, mitä tuleva toisi mukanaan. ”Olen harjoitellutkin, ja isä sanoi että saatan kehittyä pian!” Cecilia totesi pirteästi ja vilkuili puihin. Sitten hän olisi myös tarpeeksi vahva lentämään Biancan kanssa.
”Ihanko oikeasti! Upeaa!” Chatot sanoi arvostusta äänessään. Tämän jälkeen kaksikko leikki vielä hetken hippaa, mutta Biancan täytyi sen jälkeen lähteä kotiin syömään. Cecilia kuljeskeli hetken itsekseen metsässä, mutta lähti hänkin kotiinsa hyvin nopeasti. Metsässä oli tylsää yksin.
Natu pääsi pian kallion luokse ja katseli suuaukolle hämmentyneesti. Siellä istui Poochyena, joka tuijotti naarasta hermostuksissaan. ”Joku tulee!” se karjaisi ja vilkuili sisälle luolaan. Sieltä kantautui kova ärähdys ja joku käveli suden vierelle. ”Älä huuda, idiootti! Juuri kun saimme saalista, niin sä menet ja paljastat meidät. Kiitos vaan!” ärtynyt ääni karjui. Äänen omistaja vilkuili sitten alas ja melkein purskahti nauruun nähdessään pienen, hämmentyneen Natun. ”No jaha, pikkulintu se siellä vaan. Tota ei kannata edes tappaa, siitä ei ole ruokaa edes sun tapaselle laihalle otukselle!” esiin ilmestynyt Zoroark räkätti. Cecilia säpsähti kuullessaan tappamisesta; kai hänen vanhempansa olivat kunnossa? Naaras vilkuili epätoivoisesti ympärilleen. Miksei paikalla ollut ketään, joka voisi auttaa?
”Okei, pojat, lähdetään. Viedään linnut mukana ja syödään kunnon ateria.”, Zoroark sanoi inhottava virne naamallaan ja hyppäsi alas kalliolta, tuijottaen sitten Natua. ”Hus hus siitä, muuten käy huonosti.”, se räkätti ja potkaisi lintua suoraan nokkaa kohti. Naaras kuitenkin väisti ennen kuin iski ehti osua. Pian luolasta alkoi virrata Mightyenoja ja iso joukko Poochyenoja sekä Zoruoita. Mightyenat kantoivat mukanaan kahta lintua, joista toinen sattui olemaan Xatu ja toinen Noctowl. Cecilia tuijotti järkyttyneenä vanhempiensa verta vuotavia ruumiita ja virnuilevia pokémoneja, jotka heitä kuljettivat. Naaras olisi tahtonut mennä puolustamaan vanhempiaan, mutta mitä hänen kaltaisensa pienokainen voisi tehdä. Ei mitään. Pokémonit virtasivat ulos luolasta ja metsää kohti, ja naaras seurasi noita mahdollisimman hiljaa ja piilotettuna. Naaras vain ei voinut jättää vanhempiaan pulaan.
”Noni, tässä olis hyvä paikka. Ruvetaan kohta syömään.”, Zoroark mutisi päästyään joukkojensa kanssa tarpeeksi syvälle metsään. Linnut viskattiin maahan ja Zoroark lipoi huuliaan ahneesti. Cecilia nyyhkytti hiljaa pusikossa ja mietti sitten hetken tilannetta. Kannattiko hänen elää, jos hän ei saanut suojaa vanhemmiltaan? Siinä ei ollut mitään järkeä. Vaihtoehtoina toimivat taistelu tai kuolema sitä yrittäessä. Natu lähti siis urheana pokémonjoukkoa kohti, vaikka voittomahdollisuudet olivatkin pienet.
”Päästäkää vanhempani!” naaras rääkyi päästessään tarpeeksi lähelle, saaden koko joukon kääntymään hänen suuntaansa ja räkäyttämään naurusta. Cecilia yritti näyttää vihaiselta ja vakavalta, mutta Natua hermostutti liikaa, joten se oli enemmäkin hermostunut irvistys.
”No, pikkunen tahtoo tapella, häh? Hyökätkääs vähän, Poochyenat.”, Zoroark käski alaisiaan, jotka lähtivät uhkaavasti pientä lintua vastaan. Naaras ei kuitenkaan aikonut luovuttaa, vaan lähti hakkaamaan yhtä Poochyenoista Peckillä. Heikko susi kaatui pian. Ceciliasta tuntui mahtavalta, että hän kykeni voittamaan edes yhden noista. Seuraavat kuitenkin olivat jo hyökkäämässä, mutta naaras sai nekin kaatumaan Confuse Rayn ja Peckin avulla. Ceciliasta tuntui, että hänen voimansa vain kasvoivat joka hetki.
Ja aivan yhtäkkiä, sokaiseva valo ympäröi Natun ja tämä tuntui kasvavan silmissä. Jokin pieni voima tuntui kasvavan naaraan sisällä, ja pian pienen linnunpoikasen tilalla seisoi ylväs Xatu, joka tuijotti vastustajiaan kylmästi. Zoroark hätkähti hiukan, kun loputkin Poochyenat kaadettiin ja lintu oli jo käymässä Mightyenojen kimppuun.
”Ei perhana, ei perhana, senkin huijari, paskiainen, ärhh!” Zoroark ärisi Xatun tuijottaessa tätä kylmällä katseellaan. Loputkin Mightyenat olivat kaatuneet äkkiä Noctowl-isältä opitulla Zen Headbuttilla, kuten myös vähäiset Zoruat. Zoroark oli nyt yksin juuri kehittynyttä lintua vastaan. Xatu lähti uhkaavasti kävelemään tuota kohti, mutta Zoroark kohotti kätensä ja tuijotti vastustajaansa julmasti.
”Ei kai tässä muuta voi.”, se mutisi, ennen kuin iski Ceciliaa jollakin todella kummallisella hyökkäyksellä. Xatu kaatui selälleen ja rääkäisi. Kamala kipu poltti naaraan kehoa ja tuntui tuhoavan jokaisen hermon linnun ruumiissa. Cecilia hengitti raskaasti ja ei nähnyt enää mitään; ei nykyhetkea, tulevaisuutta eikä menneisyyttä. Kipu ei hellittänyt pitkään aikaan, jatkui vain ikuisuuksiin, kun Zoroark poistui hiljaa paikalta..
Pian kuitenkin Cecilia näki taas valoa ja varjoja, jotka huojuivat naaraan silmissä. Pian lintu pääsi jo jaloilleen, ja huomatessaan vanhempiensa olevan poissa hän lähti harhailemaan päämäärättömästi pois metsästä. Kipu tuntui vielä päässä, mutta sekin katosi pian. Naaras pääsi pian läheiseen kaupunkiin, johon hän jäi siksi aikaa, että toipuisi täysin järkytyksestä ja onnistuisi mahdollisesti katsomaan tulevaan tietääkseen, mitä nyt tapahtuisi.
Toipuminen oli nopeaa, vaikka kipu olikin ollut hirveä, ja jo parin päivän päästä naaras oli taas valmiina liikkumaan eteenpäin. Ceciliaa kuitenkin hämmensi yksi asia; hän ei kyennyt katsomaan tulevaisuuteen äitinsä tavoin. Naaras kuitenkin yritti antaa sen olla häiritsemättä ja jatkoi matkaansa seuraavaan kylään tai kaupunkiin, joka eteen sattuisi.
Tätä matkaa jatkui monia vuosia. Cecilia sai tavata monia pokémoneja, nähdä upeita paikkoja, matkata ilman ja meren halki ja harjoitella hyökkäyksiään, vaikkei taistellutkaan kenenkään kanssa, vaikka olisi mahdollisuuden saanut. Naaras oli alkanut pelätä kipua Zoroarkin hyökkäyksen takia, eikä tahtonut tuntea sitä enää koskaan. Kipua oli kuitenkin hankala vältellä, joten Ceciliasta tuli todella varautunut muiden pokémonien suhteen. Ei sitä koskaan tiennyt, kuka voisi satuttaa häntä.
Noin kymmenen vuotta kului Xatun matkatessa ympäriinsä, kunnes tämä saapui Pokerukseen. Se ei ollut kovinkaan suuri ja useimmat pokémonit sekä ihmiset tuntuivat ystävällisiltä, joten Cecilia päätti jäädä sinne asumaan rauhallista elämää.

Hyökkäykset:
-Ominous Wind
-Zen Headbutt
-Confuse Ray
-Psychic

Muuta tietoa:
Egg Group: Flying
Kyky: Early Bird – Cecilia herää esim. Sleep Powderin aiheuttamasta unesta nopeammin.

Pelaajan kommentit:
Huomasin vain, että tuon tulevaisuuden sekä menneisyyden näkemisen kyvyn menettänyt Xatu olisi aika kiinnostava pelattava, joten menin ja tein sellaisen. Eipä tässä kai ole muuta sanottavaa, katsotaan mitä tämä tuo tullessaan.

Pelaaja:
Arius
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
 
Cecilia - Xatu
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Pokerus the coastal town :: Hahmoesittelyt :: Pilvenreuna-
Siirry: