Pokerus the coastal town

~ Valinta on sinun ~
 
PääsivuFAQKalenteriHakuKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätRekisteröidyKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Daireann - kabutops

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
warblinded

avatar

Viestien lukumäärä : 553
Join date : 10.12.2015
Ikä : 20

ViestiAihe: Daireann - kabutops   Ti Huhti 12, 2016 10:45 pm


pokemon - Kabutops
tyyppi - kivi/vesi

nimi - Daireann
kutsutaan - Daire tai koko nimellä
ikä - ~31
sukupuoli - naaras

jengi - Dusk
asema - tavallinen jengiläinen
ääni - Leandra - Lie to me



- kuva -
145cm/45kg
Daireann on suurikokoinen kabutops, jonka erottaa lajitovereistaan suuren kokonsa lisäksi myös kolmella naarmulla rintalaatoissa, sekä kahleet molempien terien ympärillä. Kabutops ei itse tykkää kyseisistä kahleista, mutta ei saa niitä omin avuin poiskaan. Leveästä, lättänästä päästä on myös vasemmalta puolelta hajonnut kärki, aiheuttaen satunnaista kipuilua kivityyppisen päivään.
Tuo on kohtalaisen jäntevä tapaus. Pitkät, sirot käsivarret ja käsien terät aina kuosissa, Daireann ei päästä niitä tylsistymään ja sattuu siinä ohella olemaan muutenkin aina liikkeessä. Selkäpiikit ovat tylpät, selkeästi kuluneet vuosien varrella. Pitkät, sirohkot jalat kera kahden terävän kynnen tekevät kabutopsista nopean, vaikka ei muuten erityisen ketterä olekaan. Tuo pärjää myös loistavasti vedessä, jos tarve sitä vain vaatii.
Daireannin silmät ovat vaaleanvihreät ja kaikinpuolin värisävyt muihin kabutopseihin verrattuna ovat astetta vaaleammat.
Tuolla on myös yksi merkittävä seikka, joka hankaloittaa elämää. Daireann omistaa vaikeuksia hahmottaa, jos esimerkiksi keskustelukumppani pysyttelee visusti aloillaan, eikä juuri hengittämistä suurempaa liikettä tee. Ei ole lainkaan tavatonta, että kabutops kuvittelee olevansa yksin, kun muut läsnäolijat eivät liiku - tai tee läsnäoloaan puhumalla selväksi.
Jonkinlaista selkeää ensivaikutelmaa on Daireannista hitusen hankala saada. Kabutops on tuuliviiri mielialansa suhteen, joinakin päivinä haluten vain syrjäytyä ylhäiseen yksinäisyyteensä, toisina päivinä taas kaivaten seuraa vaikka jokaisesta vastaantulijasta. Mielialaa on vaikea ennustaa etäältä, tunteita ei näytetä kasvoilla kovinkaan helposti, mutta ääni ja käytös paljastaa välittömästi sen kannattaako naaraan kanssa edes yrittää luoda keskustelua. Pääasiallisesti duskilaiset ja jengittömät ovat vapaita koettamaan riittääkö kabutopsin sosiaalisuus, mutta ei mistään yrityksestä pahastuta. Eri asia vain, miten vastapuolen hermot kestävät pahan päivän sattuessa.
Daireann ei kiinny muihin kovinkaan helposti, ollen ehkä enemmänkin yksinäinen susi kuin erityisen sosiaalinen. Kabutops silti osaa olla muidenkin kanssa hyvin sujuvasti, eikä erityisemmin pahastu seurastakaan - ainakin, jos seuralainen ymmärtää tehdä paikallaolonsa tarpeeksi selväksi. Tuo ei erityisemmin mainosta puutteellista näkökykyään, vaikka tietyt tilanteet tekevän sen itsestäänselväksi, vihaiselta kabutopsilta voisi päästä karkuunkin, jos vain pysyy paikallaan hievahtamatta ja ottaa vastaan sattuman varassa heitellyt iskut. Daireann on myös oppinut käyttämään kuuloaan korvaamaan näkövaikeudet, mutta ei sekään mikään aukoton varasuunnitelma ole.

Kun kabutops menee kiintymään, tuosta tulee äärimmäisen ylisuojeleva. Mitään pahaa ei saa tapahtua suojelun kohteelle, oli kyseessä kuka vain, Daireann on hyvin äkkiä kuin ikioma henkivartija. Siihenhän tuo oli lapsena koulutettukin, suojelun kohde vain vaihtunut ihmisistä toisiin pokémoneihin ja parempi niin. Naaras ei vain itse tiedosta käyttäytyvänsä sillä tavalla, ja jos asiasta mainitaan, niin kabutops päätyy vain vähättelemään asiaa, kuin ei olisi isokaan juttu. Eihän se Daireannille olekaan ihmeellinen asia, siihen on totuttu, että muita, ja etenkin heikompia puolustetaan suunnattomalla raivolla. Sillä ei ole merkitystä, pitääkö samaan jengiin kuuluvaa puolustaa dawnilaiselta, ihmiseltä tai toiselta duskilaiselta - siihen suhtaudutaan täsmälleen samalla tavalla ja on jyrättävä ensin Daireann, jos haluaa edes upottaa tahmatassunsa kiintymyksen kohteeseen.
Jos on onnistunut saamaan kabutopsin vihat niskaansa muuten vain, niin Daireann ei osaa antaa olla ajoissa. Naaras kohtelee vihan kohdetta kuin ilmaa, ignooraten parhaansa mukaan tuon läsnäolon ja antaen kaikkien sanojen kaikua kuuroille korville. Kabutopsin hermoja on helppo koetella, ja vaikka tuo onkin äärimmäisen kärsivällinen lähestulkoon kaikille, niin vihatulle siitä ei suoda vähääkään. Uteliaiden katseiden alla Daireann mieluummin välttää riitatilanteita, saattaen olla enintään passiivisaggressiivinen, osoittamatta suoranaista halua hyökätä. Tuo ei ole erityisen pitkävihainen, osaten antaa anteeksi, jos sitä vain pyydetään - tai ellei ole erityistä syytä, miksi pitäisi vihata elämänsä loppuun asti.

Daireann vihaa ihmisiä - ei nyt niin paljoa, että aivan omatoimisesti olisi hyökkäämässä viattoman ohikulkijan kimppuun. Sille on oltava syy ja riittäväksi syyksi lasketaan liian lähellä turvapaikkaa, tai jollakin tavalla uhkaavaksi laskettava käytös. Kabutops ei ole omistautunut suoranaisesti jengille, mutta enemmänkin Duskin edustamalle aatteelle, eikä yksinkertaisesti kykene löytämään yhtäkään hyvää puolta ihmisistä. Dawnin jäseniin suhtaudutaan kylmästi, hitusen uhitellenkin ja usein tarkoituksenaan vain provosoida vastapuolen jäseniä hyökkäämään ensin. Tuo kykenee käymään jonkinlaista järkevää keskustelua dawnilaisten kanssa niin kauan, kun kukaan ei ala tyrkyttämään ihmisrakkaita aatteitaan tai estä Daireannia tavoittelemasta sitä, mitä tuo todella haluaa.
Se tavoite ei ole ihmiskunnan tuho, eikä Dawninkaan hävittäminen kartalta. Kabutops vain haluaisi elää perheensä kanssa rauhassa, toimia vastuullisena isosiskona ja puolustaa itselleen läheisiä jokaiselta pieneltäkin uhalta. Daireann kokee ihmiset suurena uhkana, pystyen vain jotenkin elämään mokoman lajin kanssa, jos vain ymmärtävät pysyä tarpeeksi kaukana. Dawn on myös laskettavissa uhkaksi kabutopsin logiikan mukaan, eikä suo yhdellekään vastajengin jäsenelle edes oikeutta puhua pikkuveljelleen. Ei ainakaan niin, että naaras itse sattuu olemaan missään lähietäisyydellä.

Daireannia on hankalaa loukata. Kabutops vähät välittää, jos joku haukkuu idiootiksi päin naamaa, saattaa vain kohotella kulmiaan ja tulla siihen tulokseen, että moiset puheet kertovat enemmän sanojastaan, kuin siitä, kenestä puhutaan. Puheiden annetaan mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos ja sanasodan haastaja jätetään täysin omaan arvoonsa. Tuon kaikkia taitoja ja kykyjä saa myös vapaasti kyseenalaistaa, jos se hyvältä tuntuu, Daireann itse tietää mitä tekee eikä se vaikuta naaraan itseluottamukseen yhtään. Riitaa, joka perustuu puhtaasti sanoihin, on siis toisen osapuolen hankala aloittaa. Tarpeeksi huonona päivänä asioita ei vieläkään oteta suoraan tunteisiin, niihin kyllä vastaillaan passiivisaggressiiviseen sävyyn tai vähän kyykytetään, jos tarve vaatii.
Daireann ei koe olevansa muita parempi ja suhtautuu nöyrästi itseään ylempiarvoisiin. Jos mielistely on turhaa, niin sitä ei edes yritetä, eikä kabutops harrasta liian kunnioittavaan sävyyn puhumista. Tekee vain selväksi ylempiarvoisille, että tunnustaa toisten aseman ja arvostaa jollakin tavalla, mutta täyttä kunnioitusta ei pelkällä nimikkeellä saa. Sen eteen on tehtävä oikeasti jotain Daireannin kannalta hyödyllistä tai arvostettavaa, että naaraalta saa täyden kunnioituksen ja arvostuksen. Pelkällä Duskia hyödyttävällä tehtävällä, tai teolla, ei kabutopsin kunnioitusta voi saada, kun tuo ei ole henkeen ja vereen vannomassa jenginsä nimeen.

Daireann olisi helppo luokitella vakavaksi ja huumorintajuttomaksi, ja kai se jollakin asteella on tottakin. Huumorintaju on hyvin valikoivaa, kabutops on sarkasmin ja ironian ylin ystävä, vahingonilo on paras ilo, mutta silti turhat kepposet ja muita loukkaavat vitsit eivät herätä tuossa mitään mielenkiintoa. Naaras osaa nauraa itselleen ja kuitenkin ennemmin huolehtii muiden hyvinvoinnista, ennenkuin edes haluaa näyttää huvittuneisuuttaan mahdolliselle vahingolle. Kabutops ei halua suoranaisesti loukata kenenkään tunteita sanoillaan, vaikka joskus asiaa loppuun asti ajattelematta saattaakin sanoa jotain.
Daireann ei ole pahantahtoinen muita kohtaan, poikkeuksena tietysti suojellessaan jotakuta, mutta pääasiallisesti. Pokémonin omat hermot eivät vain välttämättä aina kestä, saattaen sanoa jotakin loukkaavaa tarpeeksi ärtyneenä, mutta ymmärtää pahoitella omaa virhettään pian tapahtuneen jälkeen. Kenenkään edessä ei silti nöyristellä liikaa, tai turhaan, Daireann pyytää anteeksi ja yrittää mahdollisesti hyvittää tekonsa jotenkin, jos se ei riitä, niin pitäköön vastapuoli päänsä ja rypeköön keskenään. Siinä vaiheessa loppuu tuon kiinnostus edes yrittää korjata asiaa ja kabutops alkaa surutta ignooraamaan toista siihen asti, että saa osakseen jonkinlaiset pahoittelut. Daireann ei itseään vaivaa miettimällä tai stressaamalla liikoja, keskittyen vain elämään hetkessä.

Daireann syntyi villinä armaldon ja kabutopsin rakkauslapsena, mutta ei saanut nauttia vapaudestaan kauaa. Sekä vanhemmat, että pieni kabuto tulivat napatuiksi ihmisten toimesta, pitkälti fossiilipokémonien harvinaisuuden takia. Daireann sopeutui ihmisten rinnalla elämiseen vanhempiaan paremmin, vaikka pieni lapsi innostuikin entisestään kuullessaan kauniita tarinoita vapauden riemuista.
Sekin onni loppui aikanaan, kabuto myytiin ihmisille, jotka kouluttivat pokémoneja suojelemaan ihmisiä - ja myydäkseen ne suojelua tarvitseville kovaan hintaan. Daireannia pienenä fossiilipokémonina pidettiin suorastaan kultakaivoksena, kunhan vain kehittyisi joskus, ja oikein koulutettuna tuosta saisi vielä hyvät rahat. Kabuto ei itse arvostanut tätä suunnitelmaa, kyhjöttäen mieluummin yksin nurkassa ja haraten vastaan, kun ihmiset yrittivät aloittaa koulutusta. Tuo ei halunnut missään nimessä sopeutua kuultuaan ihmisten puhuvan asiasta, Daireann ei halunnut vaihtaa kotia ja kaipasi vanhempiaan paljon. Vaihtoehdot alkoivat vain käymään vähiin ja lopulta nuori kabuto nöyrtyi tekemään, kuten ihmiset tahtoivatkaan. Harjoittelu oli kovaa, Daireann kehittyi vain 14-vuotiaana kabutopsiksi, mutta oli kuitenkin saanut muista koulutuksessa olevista itselleen ystäviä, eikä enää niin syrjäytynyt omiin oloihinsa. Kehittymisen myötä tuo onnistui huomaamaan senkin, miten näkö ei toiminut, kuten olisi pitänyt ja paikallaanpysyvien kohteiden hahmottaminen oli äärimmäisen haastavaa.

Daireann pääsi muutama vuosi kehittymisensä jälkeen työskentelemään porvariperheen suojelijana, jossa piittaamattomat vanhemmat jättivät kakaransa hunningolle ja silti vaativat pokémoneja suojelemaan hulttioita. Kabutops ei juuri tykännyt tehtävästään, toisin kuin aggron, joka usein jaksoi saarnata pienemmälleen siitä, miten ihmisten palveleminen oli kunniatehtävä. Se selitys ei mennyt kivityyppiselle läpi, kun joutui kestämään hännässään ja terissään roikkuvia ihmislapsia, jotka eivät ymmärtäneet, että loukkaisivat itsensä ennen pitkään.
Niin tapahtuikin neljässä vuodessa, kun perheen nuorimmainen lapsi onnistui pelästyttämään tilan vartiointiin keskittyneen kabutopsin hyökkäämällä kiinni tuon häntään ja vaikka Daireann kuinka varoi, onnistui Daire silti sivaltamaan pienen haavan lapsen käteen. Syyt tulivat heti kabutopsin niskoille, kollegat halveksuivat ja ihmiset alkoivat kehittelemään kabutopsille uutta paikkaa elää. Tuo oli leimattu aggressiiviseksi, myös aggron alkoi kohtelemaan kabutopsia kuin roskaa ja oli mukana ihmisten suunnitelmassa saada Daireann lukituksi varastoon. Ajatuksena oli, ettei sitä myöten kivityyppinen olisi enää vaaraksi - kukaan ei ymmärtänyt, että kyseinen vangitseminen ajaisi Daireannin vain raivon partaalle.

Kabutops virui varastossa muutaman viikon, saaden itselleen vain ruokaa ja vettä, aggronin haukut ja ihmisten halveksuvat keskustelut. Tuota pitelevät ketjut olivat kuitenkin tarpeeksi hauraat ja huomaamatta Daireann oli saanut rikottua kahleet. Tilan isännän tullessa mahdollisen kouluttajaehdokkaan ja aggronin kanssa katsomaan, oli vastassa raivoissaan oleva kabutops. Aggron yritti suojella ihmisiä, turhaan, kun Daireann oli saanut tarpeekseen, tehden ensin selvää tiellään olevasta pokémonista ja hyökäten seuraavaksi suoraan ihmistään vastaan. Rankkurit kutsuttiin paikalle, kun isäntä oli selvinnyt tapaturmasta, mutta kukaan ei nähnyt kabutopsia missään ja tuo oli onnistunut katoamaan jälkiä jättämättä.
Daireann muisti vielä tarkkaan, missä vanhemmat kaapannut kouluttaja luuhasi ja monta kuukautta kabutops vaelsi vapauttaakseen myös vanhempansa. Tehtävä kuitenkin suoritettiin onnistuneesti, ihminen ei enää tunnistanut kehittynyttä ja vain ihmetellen, miksi fossiilipokémon suhtautui suunnattoman aggressiivisesti ihmistä itseään kohtaan. Vankeudessa oli syntynyt myös pikkuveljeksi anorith, johon Daireann suhtautui välittömästi ylisuojellen, uhaten jokaista, joka edes kehtasi katsoa veljeä pahasti.

Koko perhe vaelsi Pokérusin seuduille, ja vaikka vanhemmatkin siihen olisivat varmasti kyenneet, oli Daireann ottanut elämäntehtäväkseen ja velvollisuudekseen pitää perhe kunnossa, suojella jokaista ihmistä vastaan. Jokainen luolan läheisyyteen eksynyt ihminen sai kylmän vastaanoton, joutuen käyttämään omia pokémonejaan, jos halusi selviä edes suunnilleen ehjin nahoin. Kyseisissä rähinöissä Daireann teloi vasemman kärjen päästään ja onnistui saamaan raapaisujäljet rintakehäänsä.
Muutama duskilainen sattui näkemään kabutopsin ajamassa ihmistä kauemmas, ja jengiläiset meinasivat saada yhtä kylmän vastaanoton fossiilipokémonilta. Asian todellinen puoli selvisi, kunhan jengiläiset olivat hetken joutuneet väistelemään aggressiivisesti suhtautuvaa Daireannia. Kyseiset ehdottivat paikkaa jengissä, kuinka olisi aina käyttöä yhdelle ylimääräiselle jengiläiselle ja antoivat muutaman päivän aikaa miettiä. Kabutops sai vanhempiensa ja veljensä myöntymyksen sille, että osa ajasta kuluisi jengitehtävissä, vaikka isä kabutops joutuikin vakuuttelemaan lapselle, että pystyisi pitämään huolta perheestä. Liittyessään Duskiin, Daireann oli 28-vuotias.

Kabutops ei suoranaisesti ollut itse juuri tekemisissä silloisen johtajan kanssa, mitä nyt vaihtoi pari sanaa satunnaisesti osoittaakseen jonkinlaista arvostusta toisen työtä ja johtotapaa kohtaan. Ehkei se ollut ihan puhdas totuus, mutta Daireann tuli siihen tulokseen, miten pystyisi paremmin jakamaan aikansa jengin ja perheen välillä, jos olisi johtajalle tarpeeksi mieliksi. Hyvin se onnistuikin, ja äkkiä fossiilipokémon onnistui sopeutumaan zoroarkin karuun, mutta silti toimivaan tapaan johtaa. Ei sitä ollut syytä edes suoranaisesti pelätä, kun itse oli vain kunnollinen ja hoitaisi tehtävänsä kunnialla, niin ei pitäisi syntyä minkäänlaista kärhämää Dwaressan kanssa.
Siinä missä zoroarkin katoamisen yhteydessä muut keskittyivät sotimaan uudesta paikasta johtajana, käytti Daireann tilaisuuden hyväkseen ollakseen pikkuveljensä kanssa. Kabutops opetti veljeään taistelemaan, puolustautumaan ja johtajan puuttumisen aikana veli onnistui kehittymään myös armaldoksi. Tuo ei ollut koskaan ollut yhtä ylpeä itsestään, kuin oli nähdessään veljensä höykyttävän fossiilipokémoneista kiinnostuneen kouluttajan arbokia. Uusi johtaja nousi kuitenkin valtaan, eikä Daireann ole vieläkään ehtinyt muodostamaan mitään mielipidettä weavilestä. Enää ei ollut syytä mielistellä, kunhan tehtävät vain hoituisivat kunnialla, niin kabutops ei nähnyt mitään syytä olla sen erityisemmin uudelle johtajalle mieliksi.

Kyky - Swift Swim

Hyökkäykset
Mega Drain
Ancient Power
Ice Beam (TM13)
Scald (TM55)
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
 
Daireann - kabutops
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Pokerus the coastal town :: Hahmoesittelyt :: Dusk-
Siirry: