Pokerus the coastal town

~ Valinta on sinun ~
 
PääsivuFAQKalenteriHakuKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätRekisteröidyKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Mélancolique, primarina

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Bitti



Viestien lukumäärä : 301
Join date : 28.11.2015
Ikä : 22
Paikkakunta : Joensuu

ViestiAihe: Mélancolique, primarina   To Joulu 08, 2016 12:26 am



Nimi: Mélancolique (ennen Jaylin)
Kutsutaan Mélan, Mélancolique, ja vanha ystävä kutsuu nimellä Jaylin
Ikä: 20v
Sukupuoli: uros [androgyyni]
Laji: primarina
Tyyppi: vesi/keiju
Jengi: jengitön, toistaiseksi.



Ulkonäkö:

Pituus 178cm, paino 42kg

Pitkä, solakkarakenteinen primarina omaa lähes kokonaan valkoisen kehon sinistä pyrstöä lukuunottamatta. Pyrstöä on pehmeä koskettaa ja se on samalla koko kehon painavin osa. Pokemon itse pitää sitä lähinnä rasitteena yrittäessään liikkua kuivalla maalla. Pitkät, siniset hiukset myötäilevät pokemonin selkää aina vyötärölle asti, jossa latvat taipuvat pienelle kiharalle. Hiukset ovat kiinni helmillä kahdesta eri kohdasta ja helmikoristeinen tiara primarinan otsalla pitää ne poissa kasvoilta. Toisinaan suortuvat tosin elävät omaa elämäänsä ja löytävät tiensä silmille. Kyseiset silmät ovat väriltään jäänsiniset pienellä vaaleanpunaisella vivahteella, omaten myös lähes poikkeuksetta kostean pinnan pokemonin ollessa aina valmiina itkemään.
Muista primarinoista poiketen Mélancoliquen kuono on tavallista sirompi ja vaaleanpunainen nenä pienempi.




Luonne:

Mélancolique, tai lyhyesti Mélan, on hyvin hiljainen sekä omissa oloissaan viihtyvä yksilö. Monet pitävät häntä joko ujona, tai jopa omahyväisenä vähäsanaisuutensa johdosta. Se ei kuitenkaan pidä paikkansa, vaan primarina omaa varsin melankolisen luonteen – nimensä mukaisesti. Jokainen puhuttu sana tuntuu kuiskaukselta, ehkä jopa ankealtakin, eleet ovat hyvin hillittyjä, eivätkä voimakkaat tunnetilat näy päällepäin. Kasvojenpiirteet pysyvät liki muuttumattomina, kuin posliininukella, ja vain silmistä saattaa hyvin harvoin paistaa jotain suruakin suurempaa. Tämä kaikki johtuu suuresta koti-ikävästä, jota pokemon tuntee jäätyään loukkuun tuntemattomalle saarelle kauas kotoaan.
Luonnollisesti hän on kykenevä tuntemaan iloa, vihaa sekä rakkautta alakuloisuutensa ohella, vaikkei kyseisiä mielentiloja helpolla ilmaisekaan. Iloisena hän pääasiassa kikattaa liki äänettömästi ja pyrkii peittämään kasvonsa hiustensa taakse, tehden jopa siitä vähäisestäkin ilmehdinnästä hankalasti havaittavan. Ne voimakkaimmatkin tunteet puskeutuvat yleensä läpi itkun säestämänä, jos ovat edes näkyäkseen. Vihan hän kokee turhautumisena, jolloin silmäkulmat kostuvat ja väkisinkin koettu ärtymys saa surullisen ulkomuodon.
Kaipa se on vereen kirjotettu, että Mélancoliquen jokainen ele saa hänet näyttämään surkealta.

Alakuloisuutensa ohella primarina käyttäytyy hyvin hienotunteisesti, pyrkien olemaan tasavertainen kaikkia kohtaan taustoista riippumatta. Kohteliaaksi häntä ei voi kutsua hiljaisuutensa sekä alati masentavan seuransa vuoksi, vaan ei uros turhia ilkeile. Hänellä ei ole sisua tahi halua ryhtyä haistattelemaan kenellekään, eikä myöskään yritä auttaa pulaan päätyneitä – ei, jos oma henki on vaarassa. Kyllähän haluaisi auttaa, mutta tavallaan on helpompi seurata kiltisti sivusta ja toivoa toiselle nopeaa kuolemaa, kuin puuttua siihen itse. Kyse ei ole kylmäsydämisyydestä, vaan lähinnä primarinan huonosta itseluottamuksesta taistelukykyjään kohtaan: Mélan ei ole ikinä taistellut yhtäkään taistelua, vaan saavutti viimeisen muotonsa rare candyjen avustuksella.

Uteliaisuus on myös hyvin vahvasti läsnä primarinassa, sillä vaikkei hän sitä ulkopuolisille välttämättä näyttäisikään, häntä todellakkin kiinnostaa kaikki uusimmat juorut. Valitettavasti uroksella on myös paha tapa jäädä kuuntelemaan toisten puheita kaukaa ja poistua paikalta yhtä hänelle kuulumatonta tietoa rikkaampana.
Vaikka tämä pitkäharjaksinen pokemon viihtyykin omissa oloissaan, hän ei ikinä häädä ketään seurastaan. Jokainen uusi tuttavuus lämmittää sydäntä ja vie koti-ikävän mennessään, koska tuolloin hän saa muuta ajateltavaa.

Mélancolique näkee itsensä androgyynina, eli tarkemmin sanottuna hän pitää itseään yhtä paljon femiinisenä kuin maskuliinisenakin virallisesta sukupuolestaan huolimatta. Hän ei myöskään välitä, vaikka toiset tunnistaisivat hänet joko naaraana tai uroksena eikä siltä väliltä, koska kukapa hänen ajatusmaailmaansa pystyisi lukemaan. Primarinalla ei ole tapana ilmoittaa asiasta, joten toiset saattavat tuntea hänet naaraana, kun toiset taas eivät.
Eipä androgyynisestä olemuksesta muuten mitään haittaa ole, ennen kuin Mélan menee ja ihastuu johonkuhun. Hänellä on paha taipumus kiintyä vääriin pokemoneihin ja unohtaa, etteivät kaikki välttämättä ole kiinnostuneita sukupuolellisesti hämmentävästä primarinasta.

Siinä missä monet muut primarinat lauleskelevat oikein kauniisti ja kuuluvasti, ei Mélan päästä ulos pihahdustakaan muiden kuullen. Hänellä on tapana vain hyräillä ja sitäkin vain, kun tuntee olonsa ahdistuneeksi tai vaivautuneeksi.


Menneisyys:


Eteläiselle pallonpuoliskolle syntynyt Mélancolique vietti täysin normaalia hiljaiseloa muiden kaltaistensa kanssa, eikä sen puoleen puuttunut ihmisten arkeen millään tavalla. Villiksi syntynyt pokemon antoi kaksijalkaisten olla ja sitä mukaan myös vältteli napatuksi tulemista. Elo etelänauringon alla oli todella viihtyisää, eikä uroksella sen puoleen ollut mitään valittamista. Vasten nykyistä olemustaan hän oli hyväntuulinen ja alati hymyssäsuin. Ongelmat alkoivat vasta, kun Mélan oli noin viidentoista ja päätti ystäviensä kanssa ryhtyä seikkailemaan saaristokaupungin liepeillä. Jännitys oli suuri, kun neljähenkinen seurue ujuttautui risteylyalukseen ja siellä hiipparoidessaan törmäsivät mitä eriskummalisempiin asioihin. Ihmisiä oli paljon, heillä oli hienosti trimmattuja lemmikkipokemoneja mukanaan, kaikkialla kimmelsi ja ruoka tuoksui joka nurkalla… Se oli kuin päiväunta neljälle nuorelle, joista johtajasieluisin päätti viedä tutkimusmatkaa vielä syvemmälle laivan uumeniin. Siinä ohella he eivät huomanneet, kuinka laiva paikoillaan kellumisen sijaan liikkui kohti aavaa ulappaa nuorukaiset kyydissään.
Teinit onnistuivat murtautumaan varastohuoneeseen, jossa säilytettiin PokeMartin tavaroita. Porukan ujoin, pieni rowlet, päätti tutkiskella laatikoita tarkemmin ja tehdä lähempää tuttavuutta karkeilta näyttävien tavaroiden kanssa. Tokihan pientä nälätti kaikki tämä hiiviskely, mikä tuntui oikeuttavalta teolta napata yksi jos toinenkin karkki laatikosta. Mélancolique, tuolloin nimeltään Jaylin, oli hetkessä menossa mukana. Kahden muun pitäessä vahtia he napostelivat mahansa täyteen, kokien siinä samalla pienoisia sivuvaikutuksia. Kumpikaan ei ollut tietoinen rare candyn olemassaolosta, joten yhtäkkinen kehitysketju tuli molemmille suurena sokkina. Ei tosin niin suurena, että he olisivat lopettaneet – eri syistä tosin. Jaylin halusi ehdottomasti näyttää yhtä kauniilta kuin isosiskonsakin, kun pieni pöllö puolestaan jäi koukkuun karkkien makuun. Vartiota pitäneet eivät yhtyneet tähän äkkikasvuun, vaan katselivat hiljaa virestä varoitusten kaiuttua kuuroille korville. Uunituore primarina sai tarpeekseen heti tavoitteeseen päästyään, mutta decidueye ei lopettanut siihen. Tuota silkkisulkaista pokemonia ei saatu ulos varastosta, ennen kuin tuolle annettii lupa kerätä makeisia pieneen säkkiin ”matkaevääksi”.

Valitettavasti seikkailuunsa kyllästyneet eivät päässeet huomaamattomasti ihmisten ohi, koska nyt pienestä hylkeestä oli kasvanut varsin silmäänpistävä, huomattavasti isompi hylje. Maalla kulkeminen tuntui yhtäkkiä raskaalta varttuneen kehon myötä ja se koitui Jaylinin kohtaloksi. Siinä missä kaverukset ehtivät pinkaista pakoon, jäi pitkähiuksinen pokemon helposti ökyrikkaan naisen vangiksi. Kukaan ei tunnistanut karanneeksi epäiltyä pokemonia omakseen, joten tästä tuli väkipakolla turkistakkisen naisen uusi silmäterä.

Matkaan upposi viikkoja, joiden aikana neljän poppoo hajaantui kolmeksi erilliseksi seurueeksi. Vahtia pitäneet kaverukset pysyttelivät tiukasti yhdessä, kun taas decidueye viipotti milloin missäkin karkkiensa perässä ja uudelleennimetty primarina puolestaan pysytteli uuden omistajansa hytissä.
Pokeruksen oli tarkoitus olla vain välietappi, jossa miehistö lastasi laivaan lisää ruokaa ja polttoainetta, mutta primarinalle se oli lopullinen määränpää. Itse hän ei edes tiennyt sitä, mutta uusi omistaja huomasi nopeasti ettei alakuloiseksi ryhtynyt pokemon viihtynyt ihmisten seurassa. Muutaman viikon tuota surullista olentoa katseltuaan nainen tuli siihen lopputulokseen, että raukka kuului vapauteen. Vastoin oletuksia, pokemonin mieliala ei suinkaan kohonnut laivan lipuessa kohti avomerta ilman häntä. Ystävät olivat jääneet laivaan siinä toivossa, että se palaisi takaisin kotikonnuille ja decidueye karkasi omille teilleen muille ilmoittamatta. Jaylin jäi yksin täysin tuntemattomalle rannalle hyisen talven syleilyyn.

Nyt viitisen vuotta tuiki vieraalla maalla asustanut Jaylin, nykyiseltä lempinimeltään Mélancolique, ei ole pahemmin tutustunut uusiin pokemonoihin. Hän kyllä löysi vanhan lintuystävänsä, mutta välit ovat hyvin viileät decidueyen… ammatin sekä hyvin radikaalisti muuttuneen luonteen vuoksi.



Kyky: Liquid Voice

Liikkeet:
Sparkling Aria
Water Gun
Disarming Voice
Aqua Jet

Suhteet:
- (toistaiseksi nimetön) decidueye, vanha lapsuudenystävä. Tapailevat aina silloin tällöin välien viilenemisestä huolimatta.

Muuta:
- luonne tulee muuttumaan, kunhan hahmo pääsee ulos kuorestaan ja eroon koti-ikävästään.
- Mélacolique oli alunperin muiden keksimä haukkumanimi, kunnes primarina päätti itseironian nimissä omaksua sen nimekseen Jaylinin tilalle.


Hahmo/kuva/teksti c. Bitti
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://8bit-party.deviantart.com/
 
Mélancolique, primarina
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Pokerus the coastal town :: Hahmoesittelyt :: Jengittömät-
Siirry: